Pelasta.

Aina vaan kauemmas, hitaita askeleita ilman taivasta.
Kun kaupunki on kylmä, eikä kukaan huomaa, miten kaunis olisin. Jos koskettaisit.

Aika ennen uutta.

Piirrä minun kasvoni rantahiekkaan, merkitse kallioon nimeni. Minä olen näkymätön siinä maassa, mihin kuulut, minun lauluni kaikuvat tyhjistä seinistä. Siinä minä olen pysähtyneenä vähän ennen suden hetkeä. Kulkevat ohitse, nopeasti, enkä katsele ketään.

Askeleita

Kuljen samaan rantaan, enkä koskaan ole sama. Meri on tumma ja väkevä. En anna periksi.
Kalliot murtuvat, pilvet unohtuvat ohi. Enkä luovuta.

Kohta

Kuin valoon, minä sulaudun sinuun. Ojennan käteni sinun sormiisi ja suutelen sieluasi. Aivan hiljaa. Hetki.

Kiven koloon.

Haluan piiloutua, painua kerään. Kasvaa liki puuta, kohottaa oksat taivasta kohden. Nähdä vahvana miten päivät valkenevat, miten taivas on korkealla ja kaunis.

Unohda

Unohda minut marraskuuhun. Unohda kaiken harmauden alle, kun vain moskaa sormillani raahustan eteenpäin. Vie pois koko maailma, kaikki sen tummat loukot. Unohda järjettömyydeni, unohda hitaat illat.

Jätä yksin ihmettelemään, mistä olen tullut. Ja mihin katoan.

Irtoan.

Sanomatta kohoavat juuret ilmaan kuin oksisto. Taivaat käsivarsillani tähyän tummaa merta.

Elän kahta maailmaa, vakavaa ja todellista, kuin elämä itse.

Siinä ajassa, jonka muistat

Minä olen pieni, olen tässä. Minä olen aina tässä. Etkä huomaa, miten hiljaa nousen tuuleen.
Minä olen yhä tässä.

Tyhjyyttä

Pilvet kulkevat nopeaan.
Olen kuin taivasta vailla.
Vailla hehkuja unelmista ja korkeista ajatuksista. Seilaan harmautta pitkiä. Mitättömiä askeleita ennen kadun laskua. Sinä olet jo kaukana, kun ojennun kohti.

Suljen silmät

En tahdo nähdä, mitä tiedän, en katso läpi. Haalin merestä kiviä, terävät reunat riipivät haavoja ihoon. Kylmyys hidastaa ajatuksen. Haluisin nukahtaa kohmeiselle koivun oksalle.

Kadota hetkeksi pois. Unohtua.

Tuijotan pysähtynyttä aikaa, sen kylmiä käsiä. Virtaa ohi, nappaa mukaasi, mutta älä visko, heittele pientä pitkin tuulta. Hetkeksi. Unohtua.

Halusin olla.

Katsot korkealle ja pirstoudut kuin tähtitaivas.

Mahdotonta hallita.

Maalaan valtavaa taivasta., pitkiä vetoja sydänten yli.

Piiloudun jonnekin pehmeään, vahvat siivet ylitseni. Sinä annat voiman, ja katselen sitä, kun maa peittyy jäähän. Kuljen ulottumattomiin, kädet kahden puolen rajaa. Painan merkkini tähän.

Näetkö

Näen koko maailman sanojen lävitse, näen, miten täynnä valoa kadut ovat. Omani.

Vaikka katsot suoraan kohti, et näe, miten täydellinen olen.

Teen totuudesta niin suuren, etten enää käsitä, sukellan maailman alta. Käsillä valkeaa hiekkaa. Tuuli nostaa minut ilmaan, kohottaa siihen, mistä näen, kun valot syttyvät rantaan.

kirjoitit

Sinä kirjoitit minulle valkeat siivet. Veit synkkään metsään, ja sytytit tulen.

Kannan pieniä valoja kiville. Huomaatko, miten taivas on kaari. Ja elämä? Kosketa tätä haurasta pintaa. Ja hitaasti syttyy taivas.

Hajota kaikki.

Tee tästä maailmasta nopeasti loppu, se on mieletön.

Olen täynnä turhuuttani, olen kutistunut säälittäväksi. Haluan heittää rippeet kalliolle. Painaa käteni väkevään pintaan. Hangata käteni puhki, kunnes todellisuudet sekoittuvat ja olen tässä. Katsot minua niinkuin villieläintä katsotaan, varovasti teräviin silmiin. Et uskalla lähemmäs. Tuuli sotkee turkin.

Kadota minut.

Ota kädestä ja vie matkalle. Vie minut pois täältä, missä kukaan ei näe eikä kuuntele.

Hetkeksi.

Aavistukseksi katoan, lähden omalle matkalleni. Sinä jäät rantaan istumaan ja ikävöit minua.

Omistan hetken ja hymyilen tuulessa.

Joskus on tärkeätä olla pieni, olla huomaamattoman onnellinen elämästä.

Tulirinki

Löysin pieniä paloja maailmasta, omiani. Salaisia reittejä ja kauniita ajatuksia. Valoa ja kirpeää ilmaa. Ojennan käteni, kosketa sitä, sano, olet omani.

Tein maailmasta kauniin, kuvittelin puita talon ympäri, reikiä synkkään veteen. Sytytän silmillesi pienen lyhdyn. Lähde seuraamaan minua.

Varovasti. Aikaa on.

Eksyin polulta

Vangitse minut sanoillasi, kahlitse kauniiseen runoon. Kirjoita juurilleni väkevä puu.

Olen kiinni sinun merkityksessäsi, siinä missä vihdoin todellisuus verhoutuu. Solmi käteni maailman polttopisteeseen, minä olen tärkeä.

Katselen maailmaani hitaasti. Hengitän jokaisen puun. Huomenna olen hetken läsnä.

Katso lävitseni.

Sinä luet minua, ymmärrät ennenkuin kerroin.

Anna minun hallita hetki, katsoa tyhjästä salista. Sinä tulet hitaasti lähelle. Saan valita jäänkö, vai kävelenkö ohi. Minä saan aina valita. Katsot kohti, ja äkkiä, katse pysähtyy silmiin.

Olen jo muualla.

Pirsto

Hajota minut palasiksi, tarkastele jokaista palaa. Sirpaleista peilaa kipeimmät muistot. Katso läpi, miten ohut olin.

Mitä näet tässä lähellä, missä minä olin?

Puhdista minut, pese pois kipu ja surulliset pelot. Puhalla lävitseni kuin tuuli. Ja kokoa, tee minut vähän valmiimmaksi. Tee minusta sinulle kaunis.

Näet lävitse.

Toivon hipauksia. Sinä olisit siinä, katsoisit kohti.
Kaipaan paljon.

En pelännyt tänään, kuljin reittiä pitkin. Eikä kukaan tiennyt, kuka olen.

Lähemmäs.

Aivan hiljaa, kun pisarat valuvat ihoa pitkin kiinnityn toiseen todellisuuteen, jossa olen kaikki. Katsot minua varovasti.

Aivan salaa.

Sain jotain valmiiksi

Sekoitan sinut uneeni, kapeissa kuvissa olet kaikkeni.
Kun kuumuus sataa iholle, olet minun tuuleni.

Verhot ovat avoinna.

En pelännyt, tuli on turvallinen. Maailma on tänään vähän suurempi.

Olen löytänyt muistojani, aavistuksen sinusta. Minulla on ohutta rihmaa eilisistä tuulista. Teen kudoksen, peitän tumman maan, sillä minulla on oma paikka. Saan palata tähän maahan.

Liian hiljaa.

Ikävä on vain tyhjyyttä.

Etsin porttia, josta kulkea läpi. En nojaa mihinkään, käsillä vain kylmiä lehtiä. Puhallan pisarat ilmaan. Niiden läpi näen sinut. Ja sinä rakastat minua.

Kipuja

Pahimpia ne ovat, kun et tiedä, mistä ne tulevat, ja kuitenkin tiedät.

En uskalla kertoa, että tekee kipeää.

Pakkaaminen on vaikeinta.

Lähden huomenna matkaan, en tiedä, mitä ottaisin mukaan. Mitä ottaisin heitettäväksi matkalle, mitä unohdettavaksi.

Merkitse minulle reitti, jolta löydän tähtiä. Jossa pienet valot helisevät. Seuraan kalpeita oksistoja, kaarna on väkevää sormilla. Tunnustelen sinua. Luen pieniä tarinoita.

Lähden huomenna matkaan. Anna minulle valosi mukaan.

Lähellä.

Tässä olen minä. Katso siipiäni, miten ohuet ne ovat. Jos hiljaa toivon, ja lujaa luotan

pääsen lentoon.

Tartu taivaalla minusta kiinni. Joskus koko maailma on ihan puhdas. Pienen, niin pienen hetken ajan. Silmät kiinni leijun sinisessä.

Pieni pala metsää.

Löysin tänään polun. Tahtoisin yhtä varmasti kulkea itseäni pitkin, tummia askeleita, vahvoja havupuita. Haluaisin kohdata ne tummat kohdat, ottaa käteen multaisen kiven, tuntea sammaleen tuoksun.

Tein pienen puutarhan.

Ehkä lähden matkalle. Saat tulla mukaan, jollet pelkää. Sytytän pienen valon.

Kohti.

Haaveilen kapeista poluista, juurista, jotka kohoaisivat reitilleni. Minä juoksen edeltä. Rannalla on hlljaista. Olisin niin onnellinen, etten enää näkisi.

Tässä on tila, ojennut sitä kohti. Luet minut sana kerrallaan, muutun hetki hetkeltä hauraammaksi. Vahvemmaksi.

Aamuisin

Merkittävät asiat tapahtuvat myöhään.

Aamuisin minua ei ole.

Lapsena pesin kasvoni kasteella. Nukahdin tähtien valoon.
Iltapäivisin kaipaan takaisin.

Minut on havaittu.

Huomasit, mitä halusin. Harvoin sanon ääneen.

En nähnyt ulos, iltapäivässä koivut ovat mykkiä. Ääneti seuraan sormiani sanomatta mitään.

Tunne jo hipauksesta, välähdyksestä.
Seuraan sinua lehtien lomasta.

Auta.

Miksi pelkään niin valtavasti? En hallitse tätä pimeää, en edes kuollutta lehteä ovellani.

Tahtoisin, että palvot minua. Tutkisit tarkasti vartaloni ja rakastuisit jokaiseen kohtaan. Minä olisin hetken täydellinen.

On jo pimeää.

Sinä olet minun.

Niin paljon kuin hidas liekki ohuessa yössä.