Keksin mielellään satuja.

Jossakin missä kädet eivät kohtaa, minulla on uusi nimi.
Piirrän lakkaamatta uusia kuvia, minä maalaan seinät, suut täyteen. Ja hiljenemättä kertoo lapsi tarinaansa.

Aavistan jotain

Maat sadetta täyteen,
vie minut vesi. Kulje vartaloa pitkin.

Minua pitkin sinä sateeni.

Täytä maa ja kohota. Latvat taittumaan pilven reunaa. Et vain nähnyt, miten
ennen et nähnyt miten

Illalla,

Tulen jälkeen teet rantahiekkaan sormella kehän.
Ympyrä on avoin, tuuli pääsee sisään, ilma ajatuksiisi. Sinä näet joitakin päätelmiä, miten linnut seuraavat minua, kastuminen ohutta lunta.

Asetan kiviä vesirajaan, mihin asti maa on pysyvää.

Pysäytettynä.

Liitä minuun syksy, lävistä lehden rangoilla.
Hitaat askelet katujen lävitse, vieraat ihmiset hymyilevät.

Ompele lehdet ilmaan, juuri ennen kuin lapsi tavoittaa ne.
Ja hymy taivaan pinnassa.

Kerro siivet

Pysähdy.

Näkemisen jälkeen.

Sanoit, tee tällaista elämästäsi, katso nyt,
miten helppoa.

Mutta ne askeleet, oliko niitä, niin raskaat.

Jossain, linnut.

Ajattelen samoilla sanoilla. Seuraan lintuja kuin päättymätöntä kirjaa,
hitaasti kaaren yli.
Sinun kätesi kuin lehdet, kahisevat ympärilläni.

Kolea huone

Menen uniin, etkä sinä muista, kuka minä olen.

ymmärtämättömyydessä

Sinun reittisi ovat niin matalia, tunnustelet mullan tuoksua. Silti näet näet miten lokakuu kirjoo lehdet ja sade kutoo ne peitoksi.
Sinä et näe oksia, miten puu haarautuu ohuiksi kärjiksi.

Et sinä näe, millaista on kun on siivet.

Etkö hieroisi näitä harteita?

Unohtanut merkinnät, tai miten runko muuttuu hitaiksi oksiksi. Kadun varsilla satunnaiset lehdet, eivät ole kenenkään.

Unet on lukittu, niistä ei saa puhua.
Älä pakene mihinkään.

Ei eilisiä

Etten tuntisi sinua, en kipuja. Uusi maa sinä olisit.
Saisin istuttaa korkean puun, kiivetä oksia pitkin korkeammalle. Minä olisin korkeimmalla, lentäisin yli maan. Ja se maa olisi niin hyvä.

lupaus

Hapuroit pimeässä, kunnes ojennan sinulle käden. Et tunne elämänviivaani, mutta tähän syksyyn otan sinut mukaani.