Vino koordinaatisto

Lintu oli vaalea, vailla tuntomerkkejä, keskinopeat siiveniskut. Aivan tavallinen iltapäivä ja sinun kalpea ikkunasi. Silmissä kaipuu jonnekkin, kauan sitten nähtyyn jo puoliksi unohdettuun, määräpää väkevämpänä.
Järjestelit ajatuksia, kuin sileitä arkkeja kauniisiin pinoihin, päivä alkoi hidastua.

Irrotettu.

Laula minulle ennen unta, piirrä kasvot sormenpäällä. Kerro minulle.

Mitä minä olen?

Yö peitti minut harsoon, kun talvalsin unissani, kun kohtasin toisen maailman. Hetkeksi jäin kalpeaan valoon, viileän sateen alle.

Olen puhkonut kuvaan kädenmentäviä aukkoja, vatsan kohdasta pääsee hulahtamalla läpi. Sormet on sidottu yhteen, on vaikea tavata sanoja. Solmut painuvat kämmeniin, naarmuttavat heikon ihon.

Minä olen katoamassa. Jonka tunnet on liian kapea. Ajattele minua ja unohda.

Peitä ohuet kohtani.

Vähän kauempana maailmasta, suuremman sumun takana, lojun mieli kylmillä käsilläni. Ympäröi minut, rutista pieneen kerään, paina minun pääni syliisi.

Kirjoita vielä, piirrä pieniä sanoja iholleni.

Odottaminen on ajasta irti. Ja unelmat! Yhä kierrän ympäri.

Uudistuksia.

Teen reitin, valot ja tilan. Tulet kanssani piiloon.

Ääneti

Varoittamatta pillastun kuin kesyttämätön, mielet lentävät sikin sokin pitkin ilmaa. Tyyni kuin kesäinen ilta, punoittavat posket kätkevät kaiken. Tässä! Huomaa minut, näetkö, että on ikävä lähellesi! Katso, minä kutistun ilman sinua. Pienenen kunnes näkeminen on vaikeaa. Ihoni on merkkejä täynnä, piirrä minut.

(Kun ei hätää ole, ja olet vain hetken poissa kotoa.)

Maamerkki.

Pinoan pyöreitä kiviä, sanon, tässä minä olen, minun patsaani.
Sorrun kolmasti, ja Sinä kokoat minut. Kierrät ja tutkit minut. Vain palaseni ovat tasapainossa, mutta sanot.

Mutta hymyilet.

Kaikkeni, kuin kaartuva ilma

Seison kalpeassa vedessä, viileät tuulet ihollani. Ja äkkiä valo hulahtaa minuun, täyttää ääneni kokonaan.

Tavoitat minua monta kertaa, eilen unien läpi. Kuin tanssissa kädet käyvät yksiin.

Ristikkäiset pinnat.

Tarkastelen vääristyvää maailmaa, kurottaudun kohti loputtomia oksistoja, sameaa taivasta kohti. Ja korkealla kaikki käy yhteen, ikuisuus kuin sinut loistavat kasvosi. Ohuet oksan kärjet ovat aavistuksiani.

Pitelet kiinni ja minä nauran. Nauran kaikki tähdet taivaalta.

Hipauksessa se on helppoa. Vastakkaisuudet menettävät merkityksensä, tila avautuu aikaan. Pehmeissä vesissä ajaudut luokseni.

Eikä valo katoa.

ohutta.

Minä olen lasista tehty. Tarkastelet minua ja näät läpi, keskikohtaa et koskaan. Sormet valmiina napsahtamaan katki, keskellä päätä hillittömän suuri ilmakupla. Katso, miten kauniit ajatukset!

Neiti söpö, joskus voisin hypellä.

Uudet maailmat unissani, ristikkäiset todellisuudet. Hitaasti olen oppinut jotain, hellittämään. Välillä polut seuraavat sinua.

...

Tanssita minua.

Odotuksia.

Jo iltapäivällä taivas on tumma ja on kuin jotain merkittävää olisi tekeillä. Olen taas lähdössä matkaan. Tärkeintä on valita oikeat kirjat.

Sisällä on pehmeää ja lämmin. Olet lähempänä kuin luulet.

Maalasin sinulle eläimen kuvan

Talvella käyn paikoissa, joita ei ole. Pysähdyn syvyyksien päälle enkä pelkää pudotusta. On helppo keksiä mahdottomuuksia ja sulkeltaa lävitse, huomata olevansa eksynyt.

Miten hyvä on olla hetki hukassa, katsella vierasta maata, arvioida polkuja. Ja löytää kotiin.

Katoamaan.

Olen unohtanut keskipäivän, ihmiset kulkevat nopeaan ja ovat hiljaa. Ajatukseni välähdyksiä, koko elämä vain pilkahduksia. Siksi minä rakastan pieniä asioita.

Tänään en ole katsonut taivaalle, kaiken pitää olla valmista, kun taivutan katseeni kohtisuoraan, kun maailma on hetkessä auennut valtavaksi, joku kannattelee minua. Maa on tukeva jalkojen alla, mutta pyörii. Jäiset oksistot jatkavat käsieni suuntaa.
Sitten kun minä nään taivaan.

Enemmän haluan kuulla.

Kerro minulle linnuista. kerro pienestä elämästä aivan siinä taivaan kupeessa.

Niin minä ojennan siipeni, saat oikoa sulkiani, koita ihollesi, olisin pehmeä sinua vasten.

Toisten koirat ja valot

Olen tehnyt rajoja taivaalle. Tilat sekoittuvat keskenään; kaikki on valtavaa ja pientä. Se, mikä on omaa mahtuu kämmenelle, jos ne ovat avoinna.

Välähdyksiä

Olenko koskaan nähnyt kokonaista päivää, sitä kaarta jonka linnun siivet tekevät? Koskenut korkeaa taivasta. Rakastunut sinuun sata kertaa.

Tähdet käsilläsi, kaikki

Säikyn jokaista ääntä kuin vauhko eläin. Eläin minä olen, tummuuden alla ei kukaan minua huomaa.

Tässä, kätesi, suojaat selkäni maailmasta, pidä kiinni hetki. Nyt saan katsella itse, sinä olet minun turvani. Valossani on merkkejä reiteistä.

Mahdottomuus on maailma, kaikki sen kasvot, joista yhtäkään en tunne. Yhtä epätodellinen kuin pilvinen taivas, tähdet ovat verhon alla.

Katselen käsiäni, miten niiden väliin piirtyy viiva, ohut, mutta vääristää rajan. Mikä lopulta on totta.